Stadin aikuis- ja ammattiopiston henkilötapaturmavakuutukset
Oppilaitos on hankkinut opiskelijoille tapaturmavakuutuksen opiskelun ajalle. Vakuutus on voimassa pääsääntöisesti kouluaikaan lukujärjestykseen merkittyjen tuntien aikana, koulumatkoilla ja koulutussopimuksen aikana.
Henkilötapaturman sattuessa koulun vakuutus korvaa vain
- julkisella kulkuvälineellä tehdyn matkan
- julkisen puolen terveyskeskukseen
Vakavassa onnettomuudessa:
- pyydä lähintä henkilöä soittamaan 112
- toimikaa hälytyskeskuksen antamien neuvojen mukaan
- koulun vakuutus on voimassa sairaalassa: Pohjola-sairaala (Puutarhurinkuja 2, 00300 Helsinki)
Oppilaitoksen henkilövakuutus ei korvaa:
- koulun ulkopuolisille työryhmän jäsenille sattuneita vahinkoja (esim. näyttelijät ja muut esiintyjät). Heillä tulee olla oma, voimassa oleva henkilövakuutuksensa tuotannon aikana
- omalla päätöksellä tehtyä taksimatkaa tai hoitoa yksityisellä terveysasemalla
- koulun kalustolle sattunutta vahinkoa tai sen kadottamista. Opiskelija maksaa koulun kaluston huollon tai uuden hankinnan omista varoistaan
- opiskelijan omalle kalustolle tai autolle tapahtunutta vahinkoa tai sen kadottamista. Omalle kalustolle kannattaa ottaa itse arvotavara- tai esinevakuutus
- asiakkaan kalustolle tai autolle sattunutta vahinkoa. Asiakkaalla on oma vakuutuksensa.
- koulutussopimuksen aikana koulutussopimuspaikalla opiskelijan rikkomaa kalustoa tai kulkuvälineitä
- oppilaitoksella ei ole vastuuvakuutusta, mikä korvaisi työntantajan omaisuutta. Jos rikot tai vahingoitat työnantajan omaisuutta, niin työnantaja voi kiistatilanteessa hakea kaupungilta vahingonkorvausta.
Vakuutukset ja korvattavat asiat
- Op-vakuutus.Työsalissa, koulutussopimusjaksolla tai matkalla koulutussopimuspaikkaan sattuneett henkilötapaturmat. Opettajien vakuutukset.
- Fennia. Koulumatkalla, teoriatunnilla, liikuntatunnilla tai hyppytunnilla koulun alueella sattuneet henkilötapaturmat.
- LähiTapiola. Ulkomaan matkoilla ja koulutussopimuksjaksoilla sattuneet tapaturmat. Hae kopio matkavakuutuskortista opintotoimistosta. Tapaturman sattuessa soita vakuutuskortissa olevaan palvelunumeroon.
Tapaturma koululla
- Mene terveydenhoitajalle 2krs. aukioloaikana ensiavun saamiseksi
- Jos terveydenhoitaja ei ole paikalla, pyydä apua lähinnä olevalta opettajalta
- Terveydenhoitaja tai opettaja ohjaa sinut ensiavun jälkeen koulua lähinnä olevalle terveysasemalle
- Soita myös kotiin
Taksikuljetus koululta terveysasemalle
- Pyydä opettajan tai terveydenhoitajan kanssa kouluisännältä taksiseteli ja soittamaan taksi
- Pyydä opintosihteerille vakuutusnumero ja/tai lähettämään vakuutustodistus terveysasemalle
- Osoite: Kalasataman terveysasema (Työpajankatu 14 A,00580 Helsinki)
- Säästä taksikuitti ja kirjoita siihen nimesi laskutusta varten
Tapaturma koulumatkalla tai koulutussopimusaikana
- Soita 116 117 (Helsingin terveysasemien päivystysapu) ja sinut ohjataan lähimpään terveyskeskukseen
- Soita opintosihteerille ja pyydä häneltä koulun vakuutusnumero tai lähettämään vakuutustodistus terveysasemalle
- Vakuutustodistuksella saat apteekista ilmaiset lääkkeet yms. hoitotarvikkeet, jos lääkäri on laittanut reseptiin rastin kohtaan ”tapaturma”
- Jos sinut lähetetään jatkohoitoon, niin vakuutustodistuksen esittämällä saat maksuttoman hoidon
- Jos et saa vakuutusnumeroa, mene silti julkisella kulkuvälineellä lähimmälle julkiselle terveysasemalle hoidettavaksi ja maksa lasku
- Säästä kuitit koulussa tehtävää tapaturmailmoitusta varten
Terveysasemalla (koulu kiinni, ei vakuutusnumeroa tai vakuutustodistusta)
- Ilmoita heti lääkärille, että kyseessä on tapaturma (siitä tulee merkintänä sairauslomailmoitukseen ja vakuutustodistukseen)
- Pyydä lääkärintodistus
- Maksa lasku ja säästä kuitti
- Osta lääkkeet ja säästä kuitit
- Ilmoita poissaolon pituus opettajalle tai työnantajalle
- Tee tapaturmailmoitus koululla, kun se aukeaa
Täytä vahinkoilmoitus opintosihteerin toimistossa
- Esitäytettyjä tapaturmailmoituksia saa opintotoimistosta paperilla vain sen aukioloaikana
- Jos tapaturma tapahtuu heinäkuussa KOS-jaksolla, jää tapaturmailmoituksen tekeminen syksylle
- Taksikuitti ja lääkekuitit tulevat tapaturmailmoituksen liitteeksi eli säilytä ne
- Tapaturmailmoiutus vaatii koulun leiman, eikä sitä voi täyttää netissä
